;void('');)
;void('');)
;void('');)
;void('');)
;void('');)
;void('');)
;void('');)
|
|
| MMAF - Uutisarkisto 1998 |
|---|
Pykälä Sisään - Kaatuuko Rakennelma Vai Verottaja? (29-12-98)
Teksti: Jouni Laukkanen Ajoneuvohallintokeskuksen ohjeistamassa käytettyjen moottoripyörien katsastustarkastuksessa kävi reilut puolituhatta alan vaikuttajaa, jotka halusivat varmistaa jouheat kesän ajot ilman viranomaiskitkaa. Viidennes kuuliaisista harrastajista sai reput ja ajaminen vastaisuudessa kriminalisoitiin. Useat saivat muistin virkistämiseksi kymmenien tuhansien käyttömaksun. Osalle näistäkin selitettiin, ettei veron maksukaan oikeuta mihinkään ajoon, vaan pyörä on vielä muutosrekisteröitävä ja -katsastettava uudemmaksi vuosimalliksi. Pyörien omistajia mietityttää yleensä, tuliko prosentit laskettua oikein - olisiko joku osa pitänyt hyväksyä tai jäikö "irtopisteet" jostain osakokonaisuudesta saamatta? Ajoneuvoa koskevat päätökset edellyttävät kuitenkin myös pykäliä ja ainakin joku pykäläsiteeraus löytyy joka päätöksestä. Nämä käsitetään kuin ennalta annettuina totuuksina eikä niitä osata kyseenalaistaa. Virkamiehen pykäliä ei kuitenkaan kannata turhia kumarrella. Alkajaisiksi on hyvä laittaa pari perusasiaa ja -käsitettä järjestykseen ja huomata, ettei mikään olekaan niin selvää, kuin on kerrottu. Muutokset, osavaihdokset, rakentaminen. Autoverolain 3 pykälässä säädetty ajoneuvon uudelleen verottaminen perustuu osien vaihtamiseen. Uutena maahan tuotu moottoripyörä verotetaan uudelleen, kun osia on vaihdettu vähintään puolet. Käytettynä tuoduille laitteille verolasku postitetaan nykyisin jo 25 prosentin osavaihdoksista. Tähän lienee kuitenkin tulossa muutos, sillä eduskunta on saanut joulukuussa käsiteltäväkseen autoverolain lakimuutosesityksen. Ehdotuksen mukaan käytettynä tuotujen ajoneuvojen uudelleen verotuksen rajaksi tulisi 50 prosenttia. Vaikka autoverolakia säädettäessä tuskin ymmärrettiin aivan täydellisesti, mistä vaihtamisesta oli kysymys, voidaan nyt olla varsin yksimielisiä siitä, että kaikki osavaihdokset ovat lain tarkoittamaa vaihtamista. Ainoat tulkintaongelmat koskevat tapauksia, joissa olemassa olevia alkuperäisosia muutetaan esimerkiksi hitsaamalla, taivuttamalla tai poistamalla materiaalia. Tällöin voidaan kysyä, koska osat menettävät alkuperäisyytensä ja niistä valmistuu kokonaan uusia osia. Suomessa kun ei vielä ymmäretä ympäristöpolitiikkaa, jossa osien ja materiaalien kierrätys olisi arvossaan. Kaikki muut osavaihdokset kuuluvat selvästi verotuksen piiriin. Näin ollen täysin samanlaisenkin osan vaihtaminen lasketaan verotukseen. Autoverolain 3 pykälässä on annettu liikenneministeriölle valtuutus määrätä, miten prosenttiosuudet lasketaan. Tämä vuonna 1997 annettu liikenneministeriön päätös n:o 167 kulkee nimellä Päätös vaurioituneen ajoneuvon kunnostamisesta ja ajoneuvon kokoamisesta osista. Liikenneministeriö voi ilmeisesti määrätä vain prosenttien laskennallisesta jakautumisesta eli siitä, kuinka monta prosenttia on jokin tietty ajoneuvon osa. Liikenneministeriöllä ei ole valtaa määrätä itse vaihtamiskäsitteen tulkinnasta. Vanhoissa ajoneuvoissa osien vaihtamiseen perustuva verotus tuottaa ongelmia. Osia joudutaan uusimaan normaalin kulumisen ja rikkoutumisen seurauksena. Tähän lisätään vielä kolarikorjaukset, joiden todennäköisyys kasvaa käyttöiän myötä. Tällä hetkellä varsinainen ongelma tuntuu kuitenkin koskevan niin sanottuja harrasteajoneuvoja eli ajoneuvoja, joiden ikä on vähintään 25 vuotta. Näiden ajoneuvojen käyttötarkoitus eroaa olennaisesti tavallisista ajoneuvoista. Olennaista on huomata, että käyttötarkoitus ei yksin liity vähäiseen liikenteessä käyttöön eikä edes keräilytarkoitukseen vaan kyse on lähinnä käden ja luovuuden taitojen ruokkimisesta, joka toteutuu ajoneuvojen kunnostus-, muuntelu- ja rakenteluharrastuksena. Tämän toiminnan tukemiseksi ja mahdollistamiseksi on autoverotukseen säädetty lievennys, joka koskee vähintään 25-vuotiaiden ajoneuvojen verottamista. Aiemmista hallituksen esityksistä ilmenee, että verohelpotuksella halutaan auttaa nimenomaan heikkokuntoisten "ajoneuvoaihioiden" kunnostusta ja rakentelua. Nyt tämä tarkoitus ei enää näytä toteutuvan, koska verotuskäytäntö on olennaisesti muuttunut ja vanhojen ajoneuvojen kaikkinaiset osavaihdokset on otettu tarkastusten kohteeksi. Yli 25-vuotiaita ajoneuvoja ei veroteta uudelleen yksin 3 §:n perusteella. Verottaja on löytänyt myös autoverolain 8 luvun, jossa säädetään verosta rakenteen, omistuksen tai käyttötarkoituksen muuttuessa. Useiden moottoripyörien kohdalla on katsottu, etteivät ne täytä enää alennetun veron ehtoja useiden osavaihdosten takia. Alennetun veron ehtonahan on vähintään 25 vuoden ikä. Toisin sanoen ajoneuvon iän ja identiteetin katsotaan muuttuneen. Tämä harkinta näytetään nykykäytännössä tehtävän aivan samoin kriteerein, kuin autoverolain 3 §:ssä säädetty uudelleen verottaminen. Eli noudatetaan samaa liikenneministeriön antamaa prosenttitaulukkoa ja kaikki osavaihdokset katsotaan merkityksellisiksi. Kun osia on vaihdettu yli puolet, menettää ajoneuvo yli 25-vuotiaille ajoneuvoille säädetyn verohelpotuksen. Tulisi kuitenkin huomata, että kyseessä on puhdas verolain tulkinta. Lakia voisi ja tulisi tulkita toisin. Liikenneministeriön päätöksessä annetun prosenttikaava ei koske autoverolain 8 lukua, sen enempää kuin osien vaihtamisen periaatekaan. 8 lukua tulisi siten tulkita laajemmin ja hyväksyä käsitys, jonka mukaan ikä ja identiteetti ei katoa minkään 50 prosentin mukana. Samoin pitäisi sallia vaihtaminen ainakin vastaaviin, korvaaviin ja alkuperäistyyppisiin osiin ilman, että tämä heikentäisi identiteettiä. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Suomen ankara autoverotus johtaa yleiseurooppalaisesti tai yleismaailmallisestikin katsoen outoihin lopputuloksiin. Ajoneuvo, jota Ruotsissa tai Yhdysvalloissa pidetään museoajoneuvona, voidaan verottaa Suomessa uutena ajoneuvona, jos korjauksissa käytettyjä osavaihdoksia on yli puolet. Oudolta tuntuu käytäntö, jossa 40 vuotta vanha tavara muuttuu uudeksi vain ylittäessään jopa EU:n sisäisen rajan. Ja tämä kaikki ilman mitään lainsäädöstä! Muutosajankohta Käytännössä suuri osa vanhoista ajoneuvoista tuodaan ulkomailta. Ajoneuvot ovat usein 30-50 vuotta vanhoja ja kokeneet varmasti useita osavaihdoksia ja korjauksia alkuperäisessä rekisterimaassaan. Tähän liittyy suuri tosiasioiden selvittämisen ongelma, joka näyttää nyt työllistävän viranomaisia ennen näkemättömällä tavalla. Ajoneuvojen osien alkuperäisyydestä kun voidaan perustellusti olla niin montaa mieltä ja oikeastaan juuri mistään ei voida olla täysin varmoja. Kuten eräs asiantuntija on sanonut: vain koneen kampikammion lohkoista ja rungosta voidaan voidaan olla varmoja identiteetin suhteen. Muiden osien alkuperäisyys on aina arvailua. Varsinainen ongelma on kuitenkin juridinen. Nykykäytännön mukaan ajoneuvoon ulkomailla tehtyjä osavaihdoksia tarkastellaan samoin perustein kuin ne olisi tehty Suomessa. Eli mikäli todetaan, että ajoneuvoa on muutettu yli 50 % lähtömaassaan, käsitellään sitä Suomessa uutena ajoneuvona. Tähän liittyy kaksikin ongelmaa: 1) prosenttiperusteinen osajaottelu (ilmaistu liikenneministeriön päätöksessä) on säädetty koskemaan vain Suomessa tapahtuvaa toimintaa ja 2) autoverolain 3 §:ssä ilmaistu verotusperiaate: osien vaihtaminen, koskee vain Suomessa tapahtuvaa uudelleen verotusta. Näin ollen ulkomailla tehtyjä aiempia osamuutoksia ei tulisi tulkita nyt osavaihdoksiksi, jotka lasketaan "prosentteihin". Olisi siis täysin lainmukaista verottaa alennetulla verolla sellaisia ajoneuvoja, joissa on ulkomailla tehtyjä osavaihdoksia yli puolet. Näiden ajoneuvojen yli 25 vuoden ikä ei ole osavaihdoksissa menetetty. Käytännössä tästä seuraa, ettei rakennetuja ajoneuvoja eli omavalmisteita synny ulkomailla. Jos on osoittanut ajoneuvohallintokeskukselle, ettei väitetyt ja liiat osavaihdokset ole tehty Suomessa ja saanut postia, jonka mukaan ajoneuvo poistetaan rekisteristä ellei sitä muutosrekisteröidä omavalmisteeksi, voi huolestua. Verotus ja ajoneuvorekisterimerkinnät Ensiksi tulisi huomata yleinen lainopillinen periaate, jonka mukaan eri tarkoitukseen laadituissa laeissa olevia käsitteitä ei tulisi sotkea keskenään. Suuri osa käytännön ongelmista syntyy nyt, kun verotusta ja muuta ajoneuvolainsäädäntöä ei osata pitää erillään tosiasioita selvitettäessä ja johtopäätöksiä tehtäessä. Ajoneuvon muuttelua sivuaa kolme eri säädöskokonaisuutta: (1) Autoverotus ja autoverolaki. Kolme pykälässä on säädetty kanta-ajoneuvon käsite (=Suomessa rekisteröity yksilö) ja periaate, jonka mukaan kaikki osavaihdokset on otettava huomioon uudelleen verotuksessa. Autoverolain 8 luvussa on säädetty verotuksesta silloin, kun veronalennuksen ehdot lakkaavat olemasta. Tässä yhteydessä ei mainita mitään prosenttiperusteista sääntelyä eikä osien vaihtamiseen liittyvää periaatetta. Veronalennuksen ehtona on, että ajoneuvo on vähintään 25-vuotias. (2) Liikenneministeriön päätös vaurioituneen ajoneuvon kunnostamisesta ja ajoneuvon kokoamisesta osista (167/97). Tässä päätöksessä säädetään Suomessa koottujen ajoneuvojen rekisteröinnistä. Päätöksessä on määritelty myös kanta-ajoneuvon käsite. Se ei kuitenkaan ole täysin yhtenevä autoverolain 3 §:n tarkoittaman käsitteen kanssa. Kanta-ajoneuvo tarkoittaa tässä yhteydessä käytännössä sitä ajoneuvoyksilöä, joka viedään katsastusasemalle tarkastukseen ennen rakentelun aloittamista. Se ei siis välttämättä ole sama kokonaisuus kuin tuontikunto joskus aiemmin. (3) Asetus ajoneuvojen rekisteröinnistä. Tässä asetuksessa säädetään ajoneuvojen merkitsemisestä rekisteriin. Mitään erityisiä säännöksiä ei ole siitä, kuinka ajoneuvojen identiteetti (=ikä) määritellään. Se ei ole sidottu mihinkään prosenttirajaan tai osavaihdosten käsitteeseen. On myös huomattava, että verotuksellinen identiteetti ja rekisteri-identiteetti saattavat erota toisistaan. Tämä taas aiheuttanee suuria ongelmia, kun eri käsiteitä on käytännössä mahdoton pitää erillään viranomaisvalvonnassa ja päätöksenteossakin. Käytännössä ajoneuvohallintokeskus toimii sille toimitetun selvityksen mukaisesti. Tärkein on katsastusmiehen tekemä osakohtainen prosenttilaskelma ja etenkin sen loppusumma. Kukaan ei kyseenalaista sitä, vaikka koko laskelma saattaa olla tehty eri tarkoitukseen. Katsastusmies on käytännössä verrannut sille esitetyn pyörän alkuperäisyyttä joko tehdasyksilöön tai maahan tulleeseen autoverolain 3 §:n tuntemaan kantapyörään. Kumpaan - ei selviä yleensä mistään! Ajoneuvon ikää määriteltäessä olisi otettava huomioon ajoneuvon muutokset verrattuna tehdasyksilöön eikä kantapyörään. Helppoa tämän kaiken hahmottaminen ei ole kellekään. Pohdittavaksi jää, onko kansa sitten halunnut tällaisen järjestelmän. |
|
|
Harrastajajärjestöjen Esittämät Muutokset Autoverolakiin: (11-12-98)
MP Action listalla Juha Kokkonen (HDCF) kirjoitteli (09-12-98): Ohessa on esittämämme muutosesitykset valiokunnan verojaokselle. Kuten sanottu muutosesitys tulee taas jossain vaiheessa takaisin eduksukuntaan, jolloin siihen on vielä mahdollisuus tehdä muutoksia. Pyytäisin jokaista halukasta ottamaan yhteyttä kansanedustajaansa/edustajiinsa ja muistuttamaan vaatimuksistamme. Oheista tekstiä voi käyttää pohjana. Edustajille voi huomauttaa, että ajoneuvoharrastajat ovat vastaavat asiat esittäneet Valtiovarainvaliokunnan verojaokselle 8.12.1998 ja pyytää häntä kohteliaasti valvomaan etujamme, kun asia tulee Eduskuntaan toiseen käsittelyyn. Jotenkin tähän malliin: Arvoisa Kansanedustaja Ajoneuvoharrastajajärjestöt ovat olleet kuultavina asiantuntijoina Valtiovarainvaliokunnan verojaoksessa autoverolain muutoksesta HE 264/1998. Haluaisin teidän valvovan etujamme esityksen tullessa toiseen käsittelyyn Eduskunnassa. Ajoneuvoharrastajana haluisin tehtävän seuraavat muutokset hallituksen esitykseen: 3. pykälä Esitetyn muutetun pykälän kohta: "Ajoneuvoa, josta on peritty vero ulkomailla käyttöön otettuna tai käytettynä tuotuna ajoneuvona, verotetaan uudelleen, jos 25 prosenttia tai enemmän sen osista vaihdetaan." tulisi poistaa. Verottoman rakentamisen raja tulisi olla kaikilla 25 vuotta nuoremmilla ajoneuvoilla 50%. Miksi käytettynä tuodulla se olisi vain 25% ja joka tällä säännöksellä koskisi niiden koko elinkaarta, myös sen jälkeen kun ne saavuttavat 25 vuoden iän. Näistä maksetaan kuitenkin asianmukainen autovero. Matala muutosprosentti tulisi aiheuttamaan veroseuraamuksen yllättäen ja se tuottaisi ongelmia takuu, vakuutus ja korjausasioissa. Jos ajoneuvon ensimmäiseen verotukseen on sovellettu 6 §:n 2 momentissa tai 8§:n 3 momentissa tarkoitettuja vähintään 25 vuoden ikäisiä ajoneuvoja koskevia säännöksiä, ajoneuvo verotetaan uudelleen vasta, kun 50 prosenttia tai enemmän ajoneuvon osista vaihdetaan. Ehdotuksen muoto aiheuttaa sen, että ainoastaan vähintään 25 vuotta vanhana maahantuotujen osia voisi vaihtaa 50 prosenttia. Sensijaan alle 25 vuotta vanhoina, käytettyinä maahantuotujen prosenttiraja olisi aina 25. Näistäkin ajoneuvoista osa päätyy harrasteajoneuvoiksi. Myös hallituksen esityksen yleisperusteluissa, kohta 1.2, on 50 prosentin rajaa ehdotettu ajoneuvoille, joiden valmistusvuoden päättymisestä on kulunut 25 vuotta tai enemmän. Harrasteajoneuvojärjestöt ovat keväällä -98 Eduskunnalle luovutetussa 60 000 nimen adressissa, että useissa kansanedustajille osoitetuissa kirjeissään pyytäneet harrasteajoneuvojen osien muutosprosentin nostoa 65:en, koska 50 ei useinkaan riitä vanhojen ajoneuvojen entistämiseen. Esitetty kohta tulisi muuttaa muotoon : Jos ajoneuvon valmistumisvuoden päättymisestä on kulunut 25 vuotta tai enemmän, ajoneuvo verotetaan vasta, kun 65 prosenttia tai enemmän ajoneuvon osista vaihdetaan. 4. pykälä ( ja 46, 47 pykälät) Jonkinnäköinen vanheneminen veroseuraamuksille pitäisi saada. Jos ajoneuvo on esimerkiksi asianmukaisesti muutosten jälkeen muutoskatsastettu, pitäisi tuon katsastuksen myös tarkoittaa autoverolain 46. pykälässä mainittua ilmoitusta. Tällaisissa tapauksissa voitaisiin soveltaa 56 ja 57 pykälien mukaisia vanhenemisaikoja. Tosiasiallisestikaan mainittu ilmoitusmenettely ei ole ollut käytössä. Myös joku muukin maksimiaika verolle pitää antaa. Ajoneuvot vaihtavat omistajaa elinkaarensa aikana useasti. On epäoikeudenmukaista, jos ajoneuvon vilpittömin ja viattomin mielin osatanut joutuu syyttään kymmenien- jopa satojen tuhansien verovastuuseen. 7. pykälä Autoliikkeiden lehti-ilmoituksiin perustuen laskettiin muutaman kymmenen esimerkin tapaus, jotta todettaisiin esityksessä mainittu arvon aleneminen. Laskelmissa todettiin alenemisen olevan 0,6 prosenttia kuukaudessa vain harvoissa tapauksissa ja ainoastaan yhdessä ajoneuvomallissa. Todellisuutta vastaisi paremmin 0,7 - 0,8 prosentin kuukausittainen arvon aleneminen. Lineaarisuutta näyttäisi jatkuvan hyvinkin 10 vuoden ajan, jonka jälkeen lasku jatkuu edelleen, mutta voimakkaammin kuin esityksessä. Esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa on mainittu, että vero olisi 200 kuukauden jälkeen noin 12 prosenttia. Laskemin on tarkastettu sen olevan kuitenkin 16 - 17 prosenttia tuon ikäisellä ajoneuvolla. Esityksen kohta: "Jos ajoneuvoa on ilmeisesti käytetty liikenteessä poikkeuksellisen vähän, veroa alentavina huomioon otettavien käyttökuukausien lukumäärä voidaan todennäköiseen käyttömäärään perustuvalla arviolla vahvistaa alemmaksi kuin mitä ensimmäisen käyttöönottoajankohdan mukaa laskettavien käyttökuukausien määrä olisi." tulisi poistaa, koska se jättää liikaa mielivaltaa tarkastajalle. Hyvin säilynyt, hyvin pidetty taikka hyvin entistetty ajoneuvo saattaisi joutua kovemman verokohtelun alaiseksi tällä perusteella, täysin mielivaltaisesti. Käytetyistä osista kootun ajoneuvon verotuksen nosto 90:stä sataan, ei ole kovinkaan vakuuttavasti perusteltu. Käyteyistä osista koottu ajoneuvo on käytetty ja sen kohtuullinen verottaminen ja määrittäminen saattaa jopa tuottaa valtiolle verotuloja. Suunniteltu muutos ei sitä ainakaan tee. Perusteluissa mainitut miljoonatappiot ovat teoreettisia, ei kai näitäkään ajoneuvoja olisi maahantuotu, jos niille olisi määrätty uuden ajoneuvon vero. Ammattimainen veronkierto pitää saada estettyä, mutta kohtuus tulisi säilyttää. Harrasteajoneuvojärjestöt kaipaisivat omavalmisteajoneuvon parempaa huomioimista lainsäädännössä. Kunnioittavasti, Oma Nimi |
|
Kopterin 4/98 MMAF-palstan Jutut: (04-11-98)
Koskien vapaaehtoistarkastuksen jälkipuintia, AKE:n teknisen puolen lausunnot ovat noudattaneet tiukasti linjaa, että pyörässä tulee olla yli 50% yli 25 vuotta vanhaa osaa, riippumatta siitä missä ja milloin nykyiset osat ovat vaihdetut tai onko pyörä muutoskatsastettu. Pyöriä, joista ei tarkastuksessa löytynyt tuota yli 50% yli 25 vuotta vanhoja osia, on ryhdytty käsittelemään rakennettuina ajoneuvoina. Kun pyörä on maahantuotu todistettavasti nykykunnossaan muutettuna, ensimmäiseksi käyttöönottovuodeksi (vuosimalliksi) tulee maahantuontivuosi. Jos pyörää on muutettu ensirekisteröinnin jälkeen, vm. on -98! Pyöriltä tullaan vaatimaan katsastuksessa, että niiden on täytettävä ko. vm. vuotena uudelle pyörälle annetut vaatimukset. Etenkin niiden pyörien osalta, joista voidaan luotettavasti osoittaa, että ne ovat jo maahantuotaessa olleet tarkastusajan kokoonpanossa, esitetty käytäntö on ristiriidassa sen kanssa, että liikenneministeriön päätöksen määrittelemä rakennettu ajoneuvo on Suomessa valmistettu. On myös kyseenalaista, kuinka vähäisin Suomessa tehdyin muutoksin ajoneuvo voidaan määrittää rakennetuksi. MMAF on pyrkinyt aktivoimaan jäseniään vastustamaan tuota suunnitelmaa. Jäsenistölle postitettiin valmis kirje lähettäväksi AKE:n tekniselle puolelle. Vetoomus oli suunnattu nimenomaan tuota omavalmisteeksi tulkintaa vastaan, joten siinä ei puututtu veroasioihin. Niiden pyörien tilanne, joita on muutettu rekisteröintikatsastuksen jälkeen, on vieläkin huolestuttavampi. Vaikka pyörä olisi asiallisesti muutoskatsastettu, mutta kevään tarkastuksessa prosentit eivät ole riittäneet, suunnitellaan näille ajokeille 90% veroa vastaavasta uudesta ajoneuvosta! Vanhenemisaika on 10 vuotta (Autoverolaki 49§). Tämän lisäksi pyörän tulisi täyttää tämänpäivän vaatimukset, koska sitä käsitellään rakennetuna ajoneuvona. Koko touhu on aivan sairasta. Vuotta aikaisemmin pyörä on voitu hyväksyä 60%:lla. Nyt samassa pyörässä ei muka olekaan kuin 20% jäljellä - vaikkei pyörä ole muuttunut yhtään! Näin AKE siis käyttää väärin vapaaehtoisen tarkastuksen kautta saamaansa tietoa pyöristä. Tuo tieto on joissain tapauksissa erittäin kiistanalaista tulkintaa. Kantapyörän osia on mielivaltaisesti väitetty vaihdetuiksi jne. Kanta vaihtuu AKE:n kanta asiassa on muuttunut viime aikoina lähes viikoittain. Lehden mennessä painoon tuoreimmat tiedot kuuluivat seuraavasti: AKE ei annakaan tapauksista päätöksiä, vaan ainoastaan ilmoituksen, että ajoneuvo on ajokiellossa maksamattomien verojen takia. Ilmoituksessa lukee, että ajoneuvoa ei voi käyttää liikenteessä autoveroa suorittamatta, ellei sitä ensin hyväksytä (nimeltä määrätyn) katsastusaseman tarkastuksessa. Missään ei mainita sitä, että vaikka verot maksaisikin, niin ajopelin tulee sen jälkeen täyttää vuoden -98 vaatimukset = pyörää ei saa liikenteeseen, vaikka verot maksaisikin. Tästä ilmoituksesta ei voi valittaa. On tehtävä ennakkoratkaisuhakemus (Autoverolaki 67 pykälän mukaan), josta sitten voi valittaa. Suosittelemme valittamista kaikista tuontipyörien omavalmisteeksi tulkitsemisista. Ilmeisesti verot paukkuvat maksuun vasta, jos pyörää käyttää. Kilpiä tuskin kannatta mennä palauttamaan. Ettei käy niin, että jos sattuisi saamaan myönteisen päätöksen, se koskee mennyttä tilannetta ja uudelleenrekisteröinnissä on jo eri vaatimukset vastassa. MMAF:n osuus Oman surkean episodinsa sai MMAF: kin osakseen tarkastussopan tiimoilla. Aikaisemminhan on esim. AKE:n suunnalta tullut selväksi, että intressi rakenneltujen pyörien vainoamiseen on poliisista lähtöisin. Nyt mainitut tahot ovat kumpikin viitanneet MMAF:n ideoineen tämän kokemamme erikoistarkastuksen. Totuus asiassa on, että MMAF valitteli alkuvuodesta -98 AKE:lle katsastusleiman arvottomuutta liikenteenvalvonnassa. Erityisesti tämä kestämätön tilanne koski ennen kesää -98 moottoripyöräpoliisien toimintaa. MMAF totesi , että ellei katsastusleiman painoarvoa kyetä palauttamaan asialliseksi muutoin, tuodaan pyörät konttorille uudestaan. Korostettakoon, että otaksuimme katsastajan pysyvän säädetyssä kanta-ajoneuvon käsitteessä. Emme tietenkään tilanneet jälkiveroja ja rekisteristä poistoja. Ne tulivatkin kuvaan vasta myöhemmin.
Tarkastusten toteuttamisen tasoa kuvaa tapaus, jossa tarkastuksen suorittaja tutki pyörän pohjapanssaria ilmoittaen: Lohkon pohjasta on viilattu tehtaan tarkastenumerot pois! Pyörä ei läpäissyt tarkastusta. Kommenttimme:
Kuultaviksi SHAL (Suomen harrasteajoneuvoliitto), AKK, FHRA, Finnish Street Rod Association, MMAF, HDCF, VMPK (Veteraanimoottoripyöräklubi) ja SMOTO, eli 60.000 nimeä rakentelun puolesta yhdessä keränneet yhdistykset lähettivät yhteisen vetoomuksen valtiovarainministeri Skinnarille, eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaokselle sekä eduskuntaryhmien puheenjohtajille. Siinä pyydetään, että harrastajajärjestöjä kuultaisiin, kun tulossa olevaa autoverolain uudistusta aletaan käsitellä. Lisäksi ainakin VMPK lähetti vastaaviin osoitteisiin vielä oman kirjelmänsä. Lakikin velvoittaa tällaisissa asioissa eduskuntaa kuulemaan eturyhmiä, joten toivotaan, että näkemystämme kuullaan. Loppupalat
PS. 4.11.-98 kuultu puhelimessa, että liikenneministeriö tulee vaatimaan takajouset kaikkiin pyöriin, jotka tulkitaan omavalmisteeksi (eli rakennetuksi ajoneuvoksi) ja ovat tulleet maahan 1982 (kahdeksankymmentäkaksi) tai sen jälkeen. |
|
Harrastemoottoripyörien Autoverotuksen Epäkohtia: (28-10-98)
Teksti: Jouni Laukkanen Vaikka tämän kirjoituksen pääpaino on autoverolain tulkintaan liittyvissä lain sanamuotoa ja tarkoitusta koskevissa "pykäläkohtaisissa" ongelmissa, on mielestäni ensiarvoisen tärkeää kiinnittää huomiota ongelmaan kokonaisvaltaisesti. Kysymys on yhtälailla viranomaistoiminnan tarkoituksenmukaisuudesta ja moraalista, jotka viimekädessä ovat myös oikeudellisia kysymyksiä. Lainsäädäntö on ollut vuodesta -86 lähtien likipitäen sama niin sanottujen harrasteajoneuvojen kohdalla. Vaikka pykälien rakenne ja sanamuoto muuttuivat -94 lakiuudistuksessa, ei lainsäädäntövaiheessa ole haluttu muuttaa vallinnutta käytäntöä. Vasta vuonna -97 toteutunutta lakimuutosta koskevassa hallituksen esityksessä on mainintoja muutostarpeesta. Näidenkin muutosehdotusten syyt näyttävät liittyneen aikomukseen ulottaa kriminaalipoliittinen sääntely verolakiin ilmeisesti poliisiviranomaisen aloitteesta. Kaikissa aiemmissa lainmuutosvaiheissa on hallituksen esityksissä painotettu, että lain toimivuutta vanhojen ajoneuvojen osalla tarkkaillaan. Toisin sanoen viranomaiselta on edellytetty erityistä laintoimivuuden seurantaa. Viranomaislähtökohtana näyttää nyt olevan, että vasta vuonna -96 herättiin ja kiinnostuttiin vanhojen ajoneuvojen laillisuudesta. Aiempaa käytäntöä on selitetty tietämättömyydellä tosiasioista eli ajoneuvon osien iästä tai muista vastaavista asioista. Tähän liittyy seuraavat kaksi ongelmaa. Ensiksi tulee mieleen viranomaisen vastuu kymmenvuotisesta unesta. Onko kymmenessä vuodessa syntynyt jo sellaisia sitovia tulkintoja ja käytäntöjä, joita ei nyt jälkikäteen voitaisi enää pyörtää vai ovatko kaikki tehdyt katsastukset ja muut valvontatoimet nyt katteettomia? Esimerkiksi alkuperäistä vastaavat osat oli käsite, joka ohjasi usean katsastusmiehen ja poliisin toimintaa, vaikkei kyseistä määrittelyä ole verolaissa koskaan ollut. Toinen ongelma on, että harrasteajoneuvosääntely laissa perustuu eduskunnan tahtoon ja demokratiaan. Pykälät on hyväksytty lakiin aivan toisenlaisin tiedoin ja edellytyksin kuin tilanne nyt jälkikäteistarkastelussa näyttää olevan. Jos kansanedustajat olisivat tienneet, että moottoripyöristä ei voida varmuudella tunnistaa kuin rungon ja/tai moottorilohkojen ikä tai että jokaisen osan uusiminen (esim. ketjut) vähentää kanta-ajoneuvo-osuutta, ei varmaan olisi hyväksytty samalla periaatteita, joiden mukaan lailla on tarkoitus helpottaa aihioiden tuontia ja kunnostusta sekä rakenteluun liittyvää harrastustoimintaa. Toisin sanoen jos kansanedustajat olisivat tienneet nykyiset olennaisiksi katsotut tosiseikat, olisi laki säädetty toisenlaisena. On huomattava, että ankaroitunut verotuskäytäntö ei ole seurausta muuttuneista tosiseikoista. Pyörien maahantuonti tai rakentelu eivät ole olennaisesti muuttaneet luonnettaan. Kysymys on samojen olemassa olleiden tosiasioiden verotuksellisesta arvioinnista. Verotuskäytännön kiristymistä ei tule kuitenkaan selittää yksin muuttuneista laintulkinnoista johtuvana seikkana vaan taustalta löytyy viranomaiskontrollin kiristyminen, joka näyttää saaneen oikeusturvaa loukkaavia piirteitä. Varsinaiset päätöksentekijät ovat kertoneet, etteivät itse omaa riittävää asiantuntemusta verotuksellisesti relevanttien tosiseikkojen arvioinnista. Tämä heijastuu usein päätösten perustelemattomuuteen. Riittäviksi perusteluina on usein katsottu autoverolain pykälien siteeraus. Näyttää jopa siltä, että usein on vedottu kaikkiin vanhoja tai muutettuja ajoneuvoja koskeviin pykäliin - jos vaikka joku sattuisi soveltumaan -periaatteella. Moottoripyöriä on uudelleen verotettu mainitsematta päätöksessä yhtään muutettua osaa tai muutakaan tosiasiaperustetta. Tällä hetkellä uudelleen verottamisen kohteeksi joutuvat pääasiassa Harley-Davidson -merkkiset moottoripyörät, joiden verotusprosessi käynnistyy yleensä poliisin ilmoituksella veroviranomaiselle. Verottaja tekee ehdotuksen verotuspäätökseksi nojautuen käytännössä yksinomaan saman poliisin asiantuntemukseen, josta usein ei ole esitettävissä mitään kirjallista näyttöä. Tämän jälkeen verovelvollinen antaa vastineensa verottajalle, joka itse ei kykene arvioimaan vastineessa esitettyjen seikkojen merkitystä tai oikeellisuutta - korkeintaan ne saattavat joutua saman asiantuntijan ja poliisivirkamiehen arvioitaviksi virka-apupyyntönä. Tällainen käytäntö, jossa sama henkilö pääsee valitsemaan verovelvolliset, tutkimaan heidän tekonsa, toimimaan hallintoviranomaisen asiantuntijana hallintoprosessissa (=verotusmenettely AKE:ssa/ tullissa) ja todennäköisesti hallintolainkäyttöprosessissa (=verovalituksen tutkiminen oikeudessa), ei voi olla vaarantamatta verovelvollisten oikeusturvaa. Edellä mainittu tosiasioiden tutkiminen ja selvittäminen koskee moottoripyörän osien ikää ja niistä määräytyvää koko pyörän identiteettiä. Osien alkuperää tutkitaan poliisi- ja veroviranomaisessa muun muassa etsimällä moottorin sisäisiä valunumeroita ja vertaamalla niitä ilmeisesti Yhdysvalloista valmistajalta saatuun aineistoon, jota ei anneta aina edes verovelvolliselle tiedoksi. Kriteerit, joilla moottoripyörä voidaan hyväksyä yli 25-vuotiaaksi, näyttävät asetetun käytännössä niin korkeiksi, että tavallisen harrastajan on mahdotonta osoittaa tuomansa tai omistamansa moottoripyörän osien todellista ikää. Käytännössä tähän liittyvää näyttöä odotetaan verovelvolliselta kahden viikon kuluessa veropäätösesityksen postittamisesta. Ainakaan piiritullikamarit eivät ole suostuneet myöntämään lisäaikaa vastineiden jättöön läheskään aina. Hätäisesti tehtyjä ja jo tosiseikoiltaan selvittämättömiä päätöksiä joudutaan nyt ajamaan ilmeisesti yli vuoden jonotusajalla lääninoikeudessa. Pitkään näytti siltä, että valtion edustajat eivät tunnustaneet lainsäädännöllisiä puutteita. Nyt vasta on alettu kiinnittää huomiota lain toimivuuteen uusissa olosuhteissa. Tämäkin on ollut pitkälti seurausta aloitetuista oikeustoimista ja harrastajayhdistysten toiminnasta. On kuitenkin selvää, ettei laki voi toimia olosuhteissa, joita ei ole osattu tunnistaa lain tekovaiheessa. On huomattava, että niitä pykäliä koskien, joista nyt kiistellään, ei ole koskaan mitään mainintoja niiden soveltuvuudesta vanhoihin ajoneuvoihin eli lienee selvää, ettei koko asiaa ole pohdittu lainsäädäntövaiheessa. Tämä ei välttämättä tarkoita sitä, että lainsäätäjä olisi toiminut huolimattomasti. Se voi tarkoittaa sitäkin, että koko harrasteajoneuvokysymystä on pidetty sivuseikkana. Sitä ei ole haluttukaan normittaa tiukasti, koska ongelmia ei ole ollut eikä kyse ole verokertymästä. Näin ollen nykykäytäntö, joka näyttää olevan pilkun tarkkaa, on myös epäsuhteessa lainsäädäntöön. On kyseenalaista johtaa 40 000 markan verotukseen johtavia tulkintoja tällaisessa tilanteessa. Lain tulkintaan liittyviä ongelmia Verohelpotuksen edellytykset: Alennetun veron edellytykset on laissa määritelty seuraavasti: "valmistusvuoden päättymisestä kulunut 25 vuotta". Aikoinaan tätä tulkittiin niin, että rekisteriote tai joku muu vastaava asiapaperi riitti osoittamaan valmistusvuoden. Identiteetti oli sidoksissa asiapaperiin. Toinen tapa tulkita (rakentamistapaukset) oli, että rekisteriotteessa lukevaa identiteettiä ei menettänyt alkuperäistyylisistä osista. Nämä molemmat seikat ovat tulkintoja, jotka ovat täytyneet olla tietoisia linjanvetoja päätöksiä tehneiltä virkamiehiltä. Näitä ei voi puolustella sillä, ettei ollut tietämystä oikeista tehtaan numerosarjoista tms:sta. Kyllä silloinkin tiedettiin tosiasia, että on käytännössä mahdotonta tietää ikää mistään muusta kuin rungosta tai moottorista eli vain numeroiduista paikoista. Asiaa vain lähestyttiin nykyistä käytännönläheisemmin ja ehkä ymmärrettiin, että tuonti ja harrastus tyrehtyy, jos verovelvollinen asetetaan mahdottoman tilanteen eteen eli osoittamaan joka osan valmistusvuosi ja kuuluminen kyseiseen fyysiseen ajoneuvoyksilöön. Samalla ehkä ymmärrettiin ne käytännön vaikeudet, jotka syntyvät valvontaviranomaisille, jos jokaisesta osasta joudutaan selvittämään alkuperäisyys. Verohelpotuksen määrittely, joka on sidoksissa osien identiteettiin, ei ota huomioon, että käytännössä kaikki vanhat ajoneuvot ovat kokeneet useita osavaihdoksia jo alkuperämaassaan ehkä kymmeniä vuosia sitten. Jos moottoripyörässä on jo liki puolet osavaihdoksia (vaikka normaalin kulumisen takia) tuodessa, ei siihen saisi vaihtaa edes ketjuja Suomessa. On vaikea ymmärtää, että ajoneuvon valmistusvuoden perusteella myönnetty verohelpotus koskisikin ikään kuin vain sitä tehtaan alkuperäisosaa tuontiyksilöstä, eli pahimmillaan vain juuri puolikasta koko pyörästä. Järkevämpää saattaisi olla katsoa, että tuontiyksilö on sellaisenaan (ts. tuontikunnossa) se 25 vuotta vanha yksilö, johon Suomen verosääntely kohdistetaan ja vasta tämän yksilön muuttaminen 25 prosentilla langettaisi veron. Tämä tosin mahdollistaisi suuremmat muutokset, osa ennen tuontia ja osa tuonnin jälkeen. Toisin sanoen laissa ei ole tyydyttävästi määritelty verohelpotuksen edellytyksiä. Osavaihdosten luonne On tavallaan hedelmätöntä miettiä salliiko laki muuttamisen johonkin muuhun kuin vastaavan vuoden ja mallisarjan yksilön osaan tai varaosaan vai mihin tai ovatko lisäykset tai osien poistot prosentteja kuluttavia. Lakia säädettäessä tällaisia ei ole mietitty. Kymmenen vuotta sai vaihtaa nykyistä vapaammin, viimeisen vuoden aikana vaihdosten laatu on riippunut siitä millaisen AKE:n yleisohjeen aikana ne on tehty. Jos lain sanamuotoa seurataan, näyttää siltä, että lähes kaikenlainen vaihtaminen tulisi ottaa huomioon osavaihdoksia laskettaessa. Vireillä olevassa yleisessä katsastustarkastuksessa lakia tulkitaan väljemmin ja harrastajia neuvotaan vaihtamaan osia vanhempiin veroseuraamusten välttämiseksi. Tulevaisuudessa voi näistäkin muutoksista, joilla pyörää on muutettu takaisin alkuperäisasuun, saada veron - jos lakia noudatetaan kirjaimellisesti. Laissa on määritelty kanta-ajoneuvon käsite ja että prosenttilasku kohdistuu tähän kanta-ajoneuvon käsitteeseen. Nykyinen katsastustarkastus on täysin laiton tässä mielessä. Katsastuskäytäntö ja osilta vaadittava alkuperäisyys vaihtelee paikkakunnittain ja annettuja ohjeita on jo kertaalleen muutettu kevään aikana. Käytännössä tavallisen harrastajan on mahdotonta erottaa tässä vapaaehtoisessa katsastuksessa syntynyt päätöstä sitovasta viranomaispäätöksestä. Oikeusturva-ajattelussa tulisi myös huomata, että katsastus on hinnoiteltu normaalia katsastusta selvästi kalliimmaksi toimenpiteeksi. Osia määrätään vaihdettaviksi miettimättä takautuvuutta ja hyvin kiistanalaisissa kysymyksissä. Muutokset saattavat maksaa omistajalle useita tuhansia markkoja rakentelukustannuksina. Moottoripyörien rakenteesta johtuva erityiskohtelu Näyttää tarkoitushakuiselta ajattelulta, kun väitetään että juuri moottoripyörien heikko osatunnistettavuus johtaa ankaraan verotuskohteluun kuin pakotettuna. Useita autoja on valmistettu pitkiäkin aikoja samanlaisina tai suuresti samoja osia käyttäen. Tosiasiassa Volvoa tai jotain muuta autoa voi uudistaa 10 vuotta osavaihdoksilla tai halvoilla tarvikeosilla eikä varmuudella voida sanoa yhdestäkään osasta mitään. Takautuvuus Nyt annetut ajoneuvohallintokeskuksen yleis- yms. ohjeet osavaihdosten sallittavuudesta eivät ole takautuvia. Jos käytännössä 10 vuotta sai muuttaa alkuperäistyylistä tai jotain vastaavaa osaa, niin siihen ei tulisi nyt mielestäni puuttua. Epäselvempää on niiden ohjeiden jälkikäteinen velvoittavuus, jotka ovat olleet voimassa vain joitain viikkoja tai kuukausia. Viimeisen kahden vuoden aikana lienee annettu useita uusia ja aiempia kumoavia laintulkintaohjeita katsastuskonttoreille ja harrastajille vastauksina heidän tiedusteluihinsa. Ajoneuvohallintokeskus ei näytä riittävästi kiinnittäneen huomiota edes nykyisin voimassa olevan lain takautuvuuteen. Vielä vaikeampaa se on katsastuskonttoreilla. Jos osavaihdokset tai muutokset on tehty ennen vuotta -95 niin vanhaa lakia ja sen aikaista käytäntöä tulisi vaalia. Tässä kohdassa on muistettava, että vanhassa laissa ei ollut valtuutusta moottoripyörien prosenttikokonaisuuksien määrittelyyn ajoneuvorekisterikeskuksen toimesta, ei koko prosenttirajasäännöstä mp:lle eikä mp:n valmistamista käytetyistä osista Suomessa oltu säädetty. Myöskään vanhassa laissa ei ollut määritelty rajaa, jolla erotellaan onko kyseessä oleva ajoneuvo tehty uusista vai vanhoista osista (nykyisin 50 prosenttia). Ymmärtääkseni ajoneuvohallintokeskus on noudattanut tulkintaa, että 25 %:n raja koskisi myös vanhan auto- ja moottoripyöräverolain aikana tuotuja ajoneuvoja. Tämä mahdollistaa kaikkien yli 25 % ylittävien muutosten verottamisen, jos muutos tehdään -95 tai myöhemmin. Tämä ei voine olla ollut tarkoitus lainsäädäntövaiheessa. Laissa (4 § 3 mom.) puhutaan verotukseen vaikuttavan tekijän muuttamisesta. Tämä jättää pitkälti avoimeksi, kuinka tulee tulkita muutosajankohta. Periaatteessa kaikki muutoksethan vaikuttavat verotukseen eikä vain se viimeinen muutos. Käytännössä osavaihdokset ovat usein eri omistajien pitkällä aikavälillä tekemiä. Osien vaihtaminen Laissa ei ole säännelty osien vaihtamisen käsitettä (3§). Milloin osasta tulee vaihdettu: hitsaamalla, kromaamalla vai takomalla? On totta, että lopullinen määrittely jää aina oikeuden tehtäväksi, mutta oikein ei voi olla, että verovelvolliset kuluttavat vuosia ja tuhansia markkoja lääninoikeudessa osoittaakseen, ettei hitsaamalla ja taivuttamalla tehty runkokulmanmuutos ole rungon vaihtamista. Liikenneministeriölle on annettu valta tarkemmin määrätä, miten prosenttiosuus lasketaan. Annetun liikenneministeriön päätöksen perusteluissa todetaan, että muutokset ovat sellaisia toimia, joissa osa on peräisin muualta kuin kanta-ajoneuvosta. Äkkiä ajatellen näyttäisi siltä, ettei muuntelua siten ole tarkoitettu laskettavaksi vaihtamis-prosentteihin ellei osa kokonaan kadota identiteettiään muutoksissa. Laki puhuu vaihtamisesta: poistaminen ei ole suomen kielen yleismerkityksen mukaan vaihtamista. AKE:n mukaan se kuitenkin tarkoittaa vaihtamista. Oletetaan, että tuodaan pyörä vm.-70, jossa on puolet vaihdettuja osia. Se on siis tuodessa verotuksellisesti 25 vuotta vanha ja tuontikunto vahvistetaan kanta-ajoneuvoksi. 25 prosentin muutos aiheuttaa uudelleen verotuksen. Pienempikin muutos aiheuttaa uudelleen verotuksen, jos muutokset kohdistuvat tehdasvanhoihin osiin. Tällöin jo prosentin osamuutoksen sanotaan poistavan ajoneuvon identiteetin ja se verotetaan. Rakenneasetuksen ja sen nojalla annetun liikenneministeriön päätöksen mukaan sitä ei kuitenkaan ilmeisesti voida käsitellä uutena ajoneuvona, koska kyseisellä yksilöllä on kanta-ajoneuvo. Ajoneuvon valmistusvuosi rekisterissä säilyy edelleen vuotena 1970 kaksien verojenkin jälkeen. Epäselvää on paljonko nyt uudestaan verotettua uutta ajoneuvoa saa muuttaa, ennen kuin maksetaan kolmannet verot. On totta, että lainsäädännöllisenä lähtökohtana on erottaa verotuksellinen identiteettimäärittely ajoneuvon rekisteriin merkittävästä valmistusvuodesta, mutta epäilen sen toimivuutta käytännössä. Edellä olevat esimerkit eivät ole mielestäni kaukaa haettuja, jos niitä verrataan harrastajien todellisuuteen. Ajoneuvoja on muuteltu usean omistajan toimesta vuosien varrella niin Suomessa kuin jo tuontimaassaan eikä tarkkoja tietoja yksityiskohdista useinkaan ole. Annetaan kysymyksiin millaisia vastauksia tahansa, niin ne osoittavat, kuinka kankea ja vaikeasti sovellettava nykyinen verolaki käytäntöineen on. Kyse ei ole yksin harrastajien näkökulmasta vaan kyse on myös katsastus- ja viranomaistoiminnan kyvystä toimia sekavassa tilanteessa tyydyttävästi. Autoverolaki sisältää nähdäkseni puutteita, joilla tarpeettomasti edesautetaan jo maahantuotujen mutta rekisteröimättömien ajoneuvojen jälkiverotusta. Vaikka autoverolakia säädettäessä oli tarkoituksena, että rajaverotuksesta luovuttaisiin kokonaisuudessaan, on vanhojen ajoneuvojen verotus tapahtunut käytännössä lähes yksinomaan tulliselvityksen yhteydessä. Tulli on nyt selvittänyt lukuisia yli kolme vuotta sitten tuotuja ajoneuvoja ja todennut ne kiistanalaisissa tutkimuksissaan identiteetiltään virheellisiksi. Näiden ajoneuvojen maahantuojia on nyt jälkiverotettu korkeimmillaan yli 80 000 markan jälkiveroista, vaikkei kyseisiä ajoneuvoyksilöitä ikinä niiden huonokuntoisuudesta tai muista syistä johtuen rekisteröidä Suomeen. Autoverolakia on tulkittu siten, että koska aikoinaan maahan tuodessa on tehty autoveroilmoitus ja maksettu määrätty vähäinen vero, ei veroilmoituksen peruuttaminen uuden veroseuraamuksen välttämiseksi ole enää mahdollista. Lakia on myös tulkittu siten, että tekemättömäksi jäävänkin kunnostustyön arvo tulee lisätä tuontihintaan 150 markan tuntipalkkion mukaisesti! Ei voida pitää tarkoituksenmukaisena maksattaa jälkiveroja veronkorotuksineen moottoripyöristä, jotka ovat jo myyty irrallisina osina eteenpäin tai joiden käytöstä on muutoin luovuttu. Toinen tuontiin liittyvä epäkohta koskee tapauksia, jossa maahantuoja tuo ajoneuvoaihion, maksaa veron rannassa ja myy sen eteenpäin "projektina". Maahantuojaa jälkiverotetaan nyt kaikista ennen rekisteröintiä tehdyistä toimista. Toisin sanoen jos uudempi omistaja(t) suorittaa mittavan entisöinnin pyörään, jonka kunnostus osoittautui ensimmäiselle omistajalle ylipääsemättömäksi, vastaa maahantuoja edelleen veroista yksin. Nykykäytännössä ainakin tullissa vero perustuu valmistusnumeron aitouteen. Lain mukaan verotus tapahtuu ajoneuvoyksilön perusteella eikä suoranaisesti valmistenumeron nojalla. Jos valmistenumeroa rasittaa joku sellainen epäselvyys, josta vain tullin asiantuntija on tietoinen, tulee uutta vastaavan pyörän verot pyörään, joka voi ulkoisesti olla täysin vanha ja muuttamaton tehdasyksilö. Tullissa saa myös jälkitullauksessa automaattisesti 10-50 %:n veronkorotukset ilman, että tuojan vilpillisyyttä tai huolimattomuutta jälkiverotusperusteeseen olisi mitenkään pyritty osoittamaan saati perustelemaan. Tullissakin odotetaan identiteetin selvittämiseltä sellaista kynnystä, ettei tavallinen harrastaja voi osoittaa valmistenumeroja oikeiksi. Rekisteriotteet eivät riitä, asiantuntijalausunnot eivät auta. Aikoinaan tulliselvitettyjen ja sittemmin jälkiverotettujen pyörien kohdalla on tilanne tuodessa ollut usein sellainen, ettei identiteettiä koskeva arvio olisi muuttunut miksikään, vaikka tuotua pyörää olisi tarkastettu huolellisemmin. Kolme vuotta sitten ei yksinkertaisesti ollut sellaista tietämystä osien alkuperäisyydestä kuin nykyisin - ei harrastajilla eikä viranomaisilla. |
|
Harrastajajärjestöjen Kirje Kansanedustajille: (20-10-98)
MP Action listalla Juha Kokkonen (HDCF) kirjoitteli: Lienee kaikille selvää, että uusi autoverolain muutos on tulossa Eduskuntaan lähetekeskusteluun. Itse asiassa Klaus Bremer ilmoitti ko. päivän olevan 23.10.98, eli aivan kohta. Tätä lakimuutosta on taas valmisteltu vaivihkaa valtovarainministeriön toimesta. Autoalan Keskusliitto näyttää olleen mukana (TS:n artikkeli 9.10.1998), mutta harrastajapiireiltä ei ole kysytty mitään, huolimatta kevään yli 60 000 nimen adressista ja silloin annetusta lupauksista. Ajoneuvoharrastajapiirit ovat pitäneet syksyn mittaan parikin kokousta asian tiimoilta, syynä lähinnä se kun olemme tienneet valmistelun olevan meneillään mutta yhteyksiä ei ole meihin otettu. Tuolloin päätimme lähettää valtiovarainvaliokunnan jäsenille kirjeen jossa huomautimme tilanteesta ja tarpeistamme. Lisäksi tässä liitteenä oleva kirje on lähetty parillekymmenelle muulle kansanedustajalle. Kun nyt aivan hiljattain saimme tietää tuon lähetekeskustelun ajankohdan (23.10.98) olisi kaikkien jotka asiaan haluavat vaikuttaa, aloittaa asian tiimoilta lobbailu Eduskunnan suuntaan. Informoikaa kansanedustajien harrastaien halusta antaa lausunto valmisteilla olevaan autoverolakimuutokseen. Välineenä voi esim käyttää faksia taikka sähköpostia. Edustajilla on sähköpostiosoite etunimi.sukunimi@eduskunta.fi. Kannanotto voisi olla vapaamuotoinen, mutta tietysti asiallinen. Homman tekee periaatteellisellakin tasolla tärkeäksi se, että lakimuutokset yms. eivät menisi pelkästään virkamiesesityksinä eteenpäin, vaan myös kansalaisjärjestöjä kuultaisiin. Tämä ei ole siis yksin meidän asiamme, on hyvä huomauttaa, että myös kansalaisilla on intressejä lakeja, asetuksia ja niiden muutoksia kohtaan eikä yksin talouselämällä. Ohessa siis kirjelmä ja sähköposti, jonka olen allekirjoittajajärjestöjen puolesta laatinut ja eteenpäin lähettänyt. Siitä selvinnee tahtomme ja pyrkimyksemme. Nyt tarvitaan asiallemme myös yksityisiä lobbauskirjeitä.
Terveisin
Viite: Harrasteajoneuvojärjestöjen adressi 05.05.1998
Arvoisa Kansanedustaja
Nykyisin voimassa olevan autoverolain (29.12.1994/1482) 3 § 1. mom kuuluu seuraavasti: "Maassa aiemmin rekisteröity ajoneuvo on uudelleen verotettava ensi kertaa käyttöön otettavana tai rekisteröitävänä ajoneuvona, jos se otetaan käyttöön sen jälkeen, kun 50 prosenttia tai enemmän ajoneuvon osista on vaihdettu. Jos ajoneuvo on tuotu maahan käytettynä, ajoneuvo verotetaan uudelleen, jos 25 prosenttia tai enemmän ajoneuvon osista vaihdetaan. Liikenneministeriö määrää, miten edellä tarkoitettu prosenttiosuus lasketaan."
Kyseistä lainkohtaa ja siinä viitattua Liikenneministeriön päätöstä 167/97 on viimeaikoina ryhdytty tulkitsemaan hyvin ahtaasti ja tarkasti.
Perusteluna on ollut estää autoveron tarkoituksellinen kierto. Sitä emme pysty sanomaan, miten kiristynyt tulkinta on perusteltuun toimintaan vaikuttanut, mutta se on erittäin paljon kohdistunut ajoneuvoharrastajiin ja vaikeuttanut huomattavasti heidän harrastustoimintaansa. Esimerkkinä voidaan mainita ensiksi entistämistoiminta. Entistämien kohteet ovat monesti hyvin huonokuntoisia ja osiltaan puutteellisia. Mitä vanhempi, sitä enemmän puutteita. Vaikka ajoneuvo olisi ollut uudesta lähtien Suomessa, ei siihen sallita kuin 50% osamuutokset ilman uudelleenverotusta. Tämä on vanhoissa, harvinaisissa kohteissa usein liian vähän. Jos entisöitävä ajoneuvo on tuotu ulkomailta, ei ilman uudelleenverotusta saisi vaihtaa kuin 25%.
Esimerkiksi moottoripyörässä moottori apulaitteineen vastaa jo 24% muutosta. Toisena esimerkkinä mainitusta lainkohdasta voidaan esittää tilanne, joka voi kohdata ketä tahansa kansalaista. Oletetaan, että hänellä on käytössään auto, joka on tuotu käytettynä ulkomailta (muuttoauto, verovapaa tai verollinen). Auton voi olla tuonut hän itse, taikka joku muu aikaisempi omistaja. Jos hän ajaa tällä autolla kolarin, jonka seurauksena autosta pitää vaihtaa konepelti (2%), etuakselisto (10%) ja moottori (12%), vastaisivat ne 24%:n muutosta. Tämän jälkeen esimerkiksi tuulilasin ja lasinpyyhkijöiden vaihto (2%) aiheuttaisi uudelleenverottamisen. Vastaavasti, jos käytettynä maahantuodusta moottoripyörästä vaihdetaan moottori apulaitteineen (24%), vaikka takuuvaihtona, aiheuttaisi tämän jälkeen jo peilin (1%) vaihto moottoripyörän uudelleenverottamisen.
Toivomme, että lakiuudistus toisi parannuksen em. epäkohtiin ja lakia muutettaessa, siinä otettaisiin paremmin huomioon myös autoja moottoripyöräharrastajien toivomukset rakenteluasioissa. Verokertymään kerättävillä veroilla ei ole vaikutusta. Nykyisestä verotuskäytännöstä johtuen moni museaalisesti arvokas entisöintityö tai muuten merkittävä ja haastava rakentelukohde saattaa verotusuhan takia jäädä kokonaan toteutumatta.
Harrasteajoneuvojärjestöt luovuttivat Eduskunnalle 05.05.1998 yli 60 000 nimen adressin, jonka sisältö oli seuraava:
Autoverolaki 1482/94, ajoneuvoharrastuksen surma
Viimeaikaiset kiristykset kanta-ajoneuvomääritelmissä autoverolaissa 1482/94 ja liikenneministeriön päätöksessä 167/97 vaikeuttavat ja osin tekevät mahdottomaksi vanhojen, varsinkin käytettynä maahantuotujen ajoneuvojen entisöinnin tai muuttamisen.
Koska nyt ollaan valmistelemassa autoverolain muutosta, me harrastajajärjestöt pyydämme, että voisimme antaa muutosehdotuksesta lausunnon ja meitä kuultaisiin asiantuntijoina ennen asian mahdollista valmistelevaa käsittelyä valtiovarainvaliokunnassa. Katsomme, että muutoksen kohteena oleva laki koskee erityisesti toimialaamme ja asian demokraattisen käsittelyn kannalta myös alan kansalaisjärjestöjen olisi pystyttävä vaikuttamaan lopputulokseen.
Toivomme Teidän suhtautuvan myönteisesti perusteltuun pyyntöömme.
Kunnioittavasti
Suomen Harrasteajoneuvoliitto, SHAL |
|
|