Tämän touhun kulissien takana asuu sen luokan PETO, että oksat pois. Se on nimeltään GVSV, eli Globaali Vipstaakkelien ja Softan Väkisinkauppa (enkuksi GFSVS Global Forced Sales of Vipstacles and Softa).
Jotakuinkin jokaisella sektorilla niin tuotantokoneisto kuin ihmisten elämä pakotetaan bittiohjattujen vimpainten ja ohjelmistojen orjuuteen. Orjuutus tapahtuu myymällä päätöksentekijöille vimpainten avulla saavutettavia kauniita tavoitteiden toteuttamisvisioita ja huimia tehokkuushyötyjä. Joku vimpainten ja softan Kuukkeli tämän kaiken takana tähtää käärivänsä aivan saatanallisesti tuohta. Tästä prosessista on ihmisten elämän parantamispolitiikka hyvin hyvin kaukana. Kuten se myös loitontaa meidät mielekkäästä elämästä.
Yllä oleva lainaus muistutukseksi siitä, mistä tässä asiassa ihan oikeasti on kysymys.
Myyntiargumentit politiikan suuntaan ovat ne tutut ympäristö, turvallisuus ja lapset. Vähemmän julkilausuttuihin myyntiargumentteihin kuuluu myös kyttääminen. Kaikki nämä kauniit ja rohkeat ovat kuitenkin toissijaisia suhteessa lystin ensisijaiseen motiiviin: erittäin suuren rahakasan keräämiseen pakko-ostattamalla vipstaakkeleita ja softaa.
Tämä vipstaakkelien ja softan pakkomyyntihanke kytkeytyy meitä yleisemminkin riivaavaan demoniin. Erilaisilla normeilla ja säännöillä saadaan aikaan se, että suurinpiirtein kaikki maksaa nykyään ihan vitusti. Iso osa hinnasta näkyy julkisen sektorin osuutena BKT:stä, lienee jotain 65 %:n suuruusluokkaa tällä hetkellä. Jos oltaisiin rehellisiä, tähän lukuun pitäisi lisätä se osuus yksityisen sektorin BKT-osuudesta, joka perustuu sääntöjen noudattamisen aiheuttamiin kustannuksiin. Totuus on tällöin arviolta 75 %:n osuus.
Mitä tästä seuraa? No se, että ns. keskiluokka, joka käytännössä rahoittaa melkein koko lystin, joutuu ensimmäiseksi rahoittamaan ylisuuren julkisen sektorin - joka siis on suurelta osin yksinkertaisesti seurausta sääntötulvasta. Loppurahalla keskiluokka ostaa tavaroita ja palveluja. Koska tavaroita ja palveluja koskeva sääntely tekee jokseenkin kaikista tavaroista ja palveluista vitun kalliita, seuraa tästä edelleen se, että yhä suurempi osa keskiluokan julkisen sektorin rahoituksen jälkeen jäljelle jäävästä fyrkasta menee perusasioiden kuten asumisen, liikkumisen ja syömisen rahoittamiseen. Muiden tarpeiden tyydyttämiseen on koko ajan vähemmän ja vähemmän fyrkkaa käytettävissä. Toisaalta tavaroiden ja palvelujen kallistumisen vastapainoksi kuluttaja ei yleensä saa kovin paljoa lisäarvoa, yleensä lähinnä näennäistä turvallisuutta. Yksi hyvä esimerkki täysin järjettömästä kustannustason pakkonostamisesta on motskareiden katsastushanke. Rahaa palaa Euroopan tasolla tähtitieteellisiä summia, mutta vastineeksi saadaan turvallisuustason vähäinen nousu, joka millään laskutavalla ei vastaa lähellekään kustannuksia.
Miten demoni saadaan hätistettyä loitolle? Jos joku keksii tähän tyhjentävän vastauksen, Nobel-palkinto on varma. Selvää on ainakin se, että puolivillaisilla kansalaisaloitteilla, joissa ehdotetaan säädettäväksi laki, jonka mukaan jotain lakia ei säädetä, ei saada aikaan yhtään mitään.
Ainakin kaksi asiaa pitäisi tehdä.
Yksi: pitäisi säätää sentyyppinen, mielellään koko EU:a koskeva perustuslaki, joka Amerikassa joskus oli (eikä vesittää sitä tarkoitushakuisilla tulkinnoilla tai amendmenteilla, joiden perimmäisenä tavoitteena on The Big Fyrkka). Tällainen perustuslaki sisältäisi joukon loukkaamattomia perusoikeuksia (tai -vapauksia, miten nyt asian haluaakin ilmaista). Tärkeintä on se, että perustuslaki rajoittaa lainsäätäjän toimivaltaa säätää uusia lakeja joka vitun asiasta. Keskeinen seuraus tästä on myös se, että Global Forced Sales of Vipstacles and Softa voi lopettaa kuiskuttelun päättäjien korviin ja keskittää voimavaransa tuottamaan sellaisia vipstaakkeleita ja softaa, jota kansalaiset ihan oikeasti haluavat.
Kaksi: olemassa olevaa säädösviidakkoa pitäisi ryhtyä järjestelmällisesti karsimaan isolla viidakkoveitsellä. Ensisijainen harvennuskohde on Bryssel, mitenkään toki väheksymättä Arkadianmäen ja muiden kotoperäisten norminantajien alueellisia harvennustarpeita. Ilman sääntöjä ei mikään yhteiskunta tietenkään pärjää, mutta elämänlaadun optimaalisen tason saavuttaminen edellyttäisi nykyisen sääntöviidakon karsimista vähintään 50 prosentilla.
Ylläoleva on tietenkin puhdasta haihattelua. Toistaiseksi suunta on täsmälleen päinvastainen: Bryssel ja muut suharit suoltavat päinvastoin uutta säädöstauhkaa kovaa vauhtia. Ja ihmettelevät, mihin niitä senttejä oikein menee...
UUTISIA
